Debout les morts

Pienen elämäni aikana olen lukenut jos minkälaisia kirjoja. Vaikka ehdoton suosikkini pienen satumaailmani perintönä onkin aina ollut fantasia, on oma äitikultani johdatellut minut myös verenseisauttavien rikosromaanien pariin. Agatha Christie on koettu ja luettu - murhia on selvitetty avec Poirot -, mutta suurempaa viehtymystä nopeasanaisen tekstin ystävässä sai aikaan ranskalaisen Fred Vargasin romaanit.

Fred Vargas (oikealta nimeltään Frédérique Audoin-Rouzeau) on siviiliammatiltaan keskiaikaan ja eläinten luihin erikoistunut arkeologi. Hänen intohimonsa historiaa kohtaan näkyykin useaan otteeseen hänen rikosromaaneissaan, kuten kirjoissa Pystyyn, kuollee! ja Ei takkaa, ei tupaa. Tämä vuonna 1957 syntynyt pariisitar on löytänyt myös toisen kiinnostuksen; kirjailijan uran. Hän aloitti varsinaisen rikoskirjailijan uransa 1990-luvun alkuvaiheessa, ja kolmen ensimmäisen teoksen tapahtumat sijoittuvatkin kaikki saman Pariisin laitamien talorähjän asukkien seikkailuihin; Pystyyn, kuolleet!, Ei takkaa, ei tupaa, ja vielä suomentamaton Un peu plus loin sur la droite ilmestyivät kaikki vuoden välein.

Pääsääntöisesti Vargasin romaanit sijoittuvat joko vanhan, purkutuomion saaneen talohökkelin omalla tavalla neuroottisiin historiantutkijoihin (Marc - herra keskiaika, Mathias - metsästäjä-keräilijä esihistoriallisilta ajoilta, sekä Lucien - sotakomentaja toiselta maailmansodalta), ja heidän rahallisesti köyhään mutta tapahtumarikkaaseen elämäänsä; tai komisario Adamsbergin vähän liiankin sumuiseen ajatuksenjuoksuun erinäisten rikosten ja rakkauselämän pulmien parissa. Suomennetuista teoksista Pystyyn, kuolleet! sekä Ei takkaa, ei tupaa kertovat historiantutkijoista, jotka nimiensä vuoksi kulkevat myös kolmeksi evankelistoksi kutsuttuina; kun taas Adamsberg käyttää nerokkaasti vaikkakin laiskanpuoleisesti aivojaan rikosten ja naisten ratkaisussa sellaisissa teoksissa kuin Painu tiehesi ja pysy poissa, Sinisten ympyröiden mies sekä Kuriton mies nurin.

Vargasin kirjalliset lahjakkuudet, hänen huumorilla höystetty psykologinen otteensa ja herkulliset henkilöhahmonsa ovatkin nostaneet hänet Keski-Euroopan tunnetuimpien ja suosituimpien dekkaristien joukkoon. Hänet on palkittu paitsi lukijakunnan ihailulla myös varsinaisin ansiomerkein. Pystyyn, kuolleet! sai ilmestyessään arvostetun Prix du polar -palkinnon sekä kriitikoiden palkinnon vuoden parhaasta dekkarista. Vargasin Painu tiehesi ja pysy poissa sai puolestaan Ellen lukijapalkinnon sekä Ranskan kirjakauppiaiden palkinnon vuonna 2002. Teos sai samana vuonna myös ranskankielisen maailman dekkaripalkinnon. Huomiotta ja ilman arvostusta ei tämä pariisitar ole siis jäänyt, vaan hänen on onnistunut kietoa sekä kriitikot että lukijakunta pauloihinsa.

Mikä Vargasin kirjoissa sitten niin kovasti vetää puoleensa? Vastauksia on liian paljon lueteltavaksi. Vargasin tapa kirjoittaa sillä tavalla älykkäästi, että kaikki kuitenkin ymmärtävät, vetoaa varmasti moneen. Teksti on hauskaa, ironista ja ranskalaiseen tapaan kepeää olematta silti tönkköä tai tökeröä. Vargasin taika piilee hänen nopeaälyisissä, syväluotaavissa henkilökuvauksissaan; hän kirjoittaa rehellisen mutta hauskan psykologisin ottein jokaisesta tarinan hahmosta niin persoonallisesti, että lukijasta tuntuu kuin hän todella tuntisi henkilöt. Älykäs huumori syttyykin juuri henkilöhahmojen kautta, ja varsinkin päähenkilöt ovat usein erikoisia, yhteiskunnallisesti jopa outoa sakkia; vanhan talorähjän kolmessa kerroksessa aikajärjestyksessä asuvat enemmän tai vähemmän kusessa olevat historiantutkijat ovat kirjallisuuden historiassa aivan omaa luokkaansa, ja komisario Adamsberg on omassa kirjasarjassaan olemattomiin, sumuisiin ajatuksiinsa vajoava ratkaisija ja muutenkin rehellinen, vilpittömän inhimillinen hahmo. Mutta eivät henkilöhahmot ole ainoa syy Vargasin suosioon.

Vargas aloittaa tarinansa usein hyvin yksinkertaisesta tilanteesta; vielä ei ole henkirikoksia suoritettu, mutta jotakin outoa ilmassa on. Kirjassaan Pystyyn, kuolleet! hän aloittaa tarinan Sophie-nimisen entisen sopraanon näkökulmasta - naisen pihalle on yhdessä yössä kasvanut puu. Viekkaasti Vargas saa kuitenkin lukijan huomion suunnattua herkullisten persoonien kanssakäymiseen, ja henkirikoksen ratkaisun avain jää aina viime tinkaan tajuttavaksi. Juuri tämä älykäs keino kirjoittaa rikoksesta, jonka ratkaisua lukija ei kykene arvaamaan, pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti. Kuten Christien kirjoissa, eivät Vargasin tarinat anna tylsää, ennalta-arvattavaa vaikutelmaa missään vaiheessa, sillä luulipa lukija kuinka vakaasti tahansa tietävänsä syyllisen, paljastus tulee aina samanlaisena yllätyksenä. Erikoiset juoniratkaisut ovat aiheiltaan usein melko raskaita, ja tapahtumat tavallisesti julmia ja ranskalaiseen tapaan inhorealistisia, mutta kepeä kerronta henkilödraamoineen helpottaa kummasti heikkohermoisimpia lukijoita.

Ensimmäisenä Vargasin suomennetuista romaaneista luin Pystyyn, kuolleet!, joka koukutti tämän dekkarineitsyen jo voimakkaan nimensä takia. Enkä voi sanoa lukeneeni koskaan ennen sellaista kirjaa, joka vaikuttaisi yhtä kihelmöivän mukaansatempaavasti luita ja ytimiä myöten. Vargasilla on aivan omanlaisensa tapa vietellä lukija herkullisilla yksityiskohdilla ja nopeasanaisilla käänteillä, jopa pirullisen hauskalla kerronnallaan. Kaiken kaikkiaan tämän ranskattaren teokset ovat kaikki kuitenkin lämpimän inhimillisiä. Koska useimmat hänen tarinoistaan sijoittuvat tuohon rosoiseen, kapinahenkiseen kansanosaan Pariisin lähiöiden nurkilta, kertovat ne hyvin realistisesti maailman ja elämän luonteesta. Henkilöhahmot eivät kuitenkaan koskaan menetä käsitystään omasta arvostaan, eivät ystävyyden tärkeydestä eivätkä sen puoleen hyvän ruoan tai juomien merkityksestä. Vargasin kirjat ovat kaikessa hyytävyydessään, hauskuudessaan ja inhimillisyydessään ajattomia, ja ainakin tämän lukutoukan ikuisia suosikkeja.

''... Jännitys pitää pihdeissään loppuun asti. Ja ennen kaikkea, kermana kakun päälle, Vargas piirtää syviä, tosia, ja sanalla sanottuna eläviä henkilöhahmoja.''

-Le Nouveau Politis kirjasta Pystyyn, kuolleet!-

''Kepeän pinnan alla juoni etenee kuin antiikin draama. Jännittävyydessä ja herkkyydessä kirja päihittää mennen tullen muotidekkarit, ja kaiken lisäksi se on hyvin kirjoitettu. Tässä on romaani joka viihdyttää, huvittaa ja tarjoaa samalla mehukkaita kirjallisia nautintoja.''

-La Liberté kirjasta Pystyyn, kuolleet!-

''Humoristinen dialogi ja epämuodikkaat, nuhjuisen romanttiset ihmissuhteet antavat turvallisuuden tunteen lukijalle. Harvasta dekkarista jää julmuuksista huolimatta yhtä hyvä mieli.''

-Turun Sanomat kirjasta Sinisten ympyröiden mies-